Sivut

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Perhosia paidassa

Osallistuin keväällä facebookin ompeluryhmän ylläripakettihaasteeseen. Paketin lähetti Tikkaus ja tarvike, ja paketin sisällä oli perhoskangasta, keltaista ja punaista nauhaa (hihoissa), silityskuva (perhonen niskassa) ja muutamia nappeja ja merkkejä (hihoissa kaksi ja takasaumassa yksi). Kaava on Ottobresta taas, varmaan tältä keväältä, mutten muista numeroa tai nimeä. Koko on jotain 86/92, eli Vadelmalle vasta ensi kesänä. Ei ollut ollenkaan mun juttu tämä kangas, mutta kyllähän tästä ihan hieno tuli, ja pääsee varmasti käyttöön kunhan koko on sopiva. Keltainen kangas on mun vanhasta t-paidasta, jota ei ollut tarpeeksi, joten takahelma on Eurokankaan ribbitrikoota, samaa löytyy kaula-aukon kanttauksesta.





maanantai 27. heinäkuuta 2015

Vaippoja vastasyntyneelle

Kaveri, joka on lainannut meille paljon vaippoja ja imuja, sai uuden vauvan. Palauttaessani vaippakamoja, tein mukaan myös pari iiiiihanaa vastasyntyneen tarrallista sisävaippaa. Kaavana muistaakseni NB-kokoinen mummut. Sisällä on ainakin bambu- ja hamppujoustofroteeta, varmaan jotain muutakin :)






sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Pipoja

Nämä taisin tehdä äidin kanssa pääsiäisenä ja kaikki ovat olleet kovassa käytössä. Pilkullisen kaava muistaakseni Ottobren, mutta en ole varma, sain sen kopioituna äidiltä. Etanalippis on Noshin lippapipo hieman pienennettynä vauvakokoon ja huivi on ihan yksinkertainen neliön muotoinen jossa toisella puolella on etanaa ja toisella raitaa. Kahdessa kulmassa on nepparit, mutta voisi laittaa yhden lisää, jotta huivia saisi hieman tiukemmalle ja paremmin kaulaa suojaavaksi. Lippapipoa voisi myös tuunata solmimisnauhoilla, koska mikään ei pysy Vadelman päässä ilman nauhoja. Pilkullinen on erinomainen pyöräkypärän alla: suojaa hyvin korvia ja poskiakin, ja kangas on tosi ohutta, joten kypärän saa hyvin tiiviisti päähän. Kankaat ovat äidin varastoista, etana ilmeisesti vanhaa me&i -lakanaa.





torstai 23. heinäkuuta 2015

Helppo juhlamekko


Me oltiin menossa mun ainejärjestön vuosijuhliin, joissa pitää tietty olla pitkä iltapuku. Ei kiinnostanut yhtään maksaa siitä kaupassa, muttei myöskään nysvätä itse ja itkeä istuvuusongelmia. Ainejärjestön värit ovat keltainen ja musta, joten päätin villisti kokeilla keltaista trikoota ja mustaa joustavaa pitsiä päällä. Harmi vaan, että Eurokankaan ainoa sopivasti joustava pitsi ei suinkaan ollut sitä kukkakuviota, jota olin suunnitellut, vaan leopardikuosia :D Päätin kuitenkin repäistä ja tehdä siitä ja oon kyllä oikeesti aika tyytyväinen, vaikken tiedä mitä tällä tekee jälkeenpäin. Ehkä mä leikkaan keltaisen trikoon uusiokäyttöön ja teen leopardista jotain järkyttävää pikkujouluvaatetta... Kaavana on yläosassa MIW:stä muokattu toppikaava ja helma on vaan viivottimella vedetty hieman leveneväksi. Oli muuten mukava päällä!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Vauvalahjoja

Kaverit ovat saaneet vauvoja. Tein toiselle Noshin lippapipon ja huivin. Lippapipot olen tehnyt vauvakokoon siten, että leikkaan pienimmän koon ilman saumanvaroja ja lisäksi madallan sitä 1-2 cm. Toiselle vauvalle tein mekkobodyn ja housut. Bodyssä on pohjalla Ottobren Sausage dog (4/14) ja housuissa Summer Sea (3/13) (googlasin missä numeroissa nämä kaavat olivatkaan ja vastaus löytyi mun omasta blogista... ai mitenniin käytän aina samoja kaavoja?). Yllätyin kuinka suloisia molemmista seteistä tuli, vaikka nämä harmaat sävyt eivät ole yleensä lainkaan mun värikartalla. Porokankaan värinä on siis "muta".





perjantai 17. heinäkuuta 2015

Vadelmalle vaatetta!

Kolme bodyä ja kahdet pöksyt Vadelmalle. Kaavoina edelleen Ottobrea: koira- ja norsubodyssä Sausage Dog (4/14) ja housuissa Summer Sea (3/13). Porobody oli facebookin ompeluryhmän perjantaihaasteen tulos, aiheena muistaakseni kasvu. Kasvuun tässä liittyy nappilista, jota en ole koskaan tehnyt (eikä tullut ihan julkaisukelpoista) ja kaksi riviä neppareita haaroissa (Vadelman kasvuun). Tuplanepparit tein myös Hukka-bodyyn, tarkempaa kuvaa täällä. Vadelma oli kovin kiinnostunut vaatteista ja niiden asettelusta kuvausta varten. Norsubodyssä on lyhyet hihat, koska silloin en vielä tiennyt ettei kesää tule.








Salainen ompeluvaihto

Pitkästä aikaa kirjoittelen blogia. Palasin maaliskuussa töihin ja bloggaus on ajanpuutteessa jäänyt vähemmälle, vaikka olenkin ommellut ahkerasti. Laitoimme asuntomme myyntiin, enkä viitsi kauhesti sotkea ompeluillani näyttöjen välillä. Nyt on siis aikaa blogata aiemmin tehtyjä juttuja, vaikka ompelukärpänen pureskeleekin jatkuvasti... Onneksi peittari, kaavalehtiä ja muutamat uusimmat kangasostokset ovat äidillä "tallessa" ja puolet ompelutarvikkeista pakattu epämääräisiin laatikoihin varastoon, jotta makuuhuoneessa olisi avarampaa! Ompeleminen on siis lähes mahdotonta, vaikka koko ajan tulee mieleen erilaisia juttuja, mitä voisin kuitenkin ehkä ommella :)

Osallistuin facebookin ompeluryhmän ompeluvaihtoon, jossa tehtävänä oli ommella kaksi juttua paketin saajalle, yksi isompi ja yksi pienempi. Mun kohteeni oli hämähäkkimies-fani, joten valinta oli helppo. Tein housut ja t-paidan. Kaavat Ottobresta: housuissa Mock Denim (4/14) ja paidassa Be Positive (3/15).





Minä, tai siis meidän Vadelma, sai vaihdosta ihanan tunikan. Kaavana on Noshin tunika äskettäin ilmestyneestä Suuri Käsityö -lehdestä. Lisäksi paketissa oli vaippapussi ja pesulappuja. Näille onkin meillä paljon käyttöä, kun vuoden vanha pikkuneiti opettelee syömään itse.