Sivut

lauantai 12. marraskuuta 2011

Serkkupeitto ja tonttuilua

Tämä serkkupeitto lähti Saksaan! Peppulaput ovat loppu, joten tein lappuja peiton kankaista. Tänään muhun tuli vähän joulumieltä, ja ompelin kaksi tonttua. Lähes kaikki materiaalit ovat taas tietenkin äidin jämiä. Vietän pitkästä aikaa viikonloppua yksin, ja nautin siitä levittämällä kankaat olohuoneen lattialle ja ompelukoneen, silitysraudan, sekä loputtomasti tarvikkeita ja tilpehööriä keittiön pöydälle. Tulisko joku siivoamaan tämän kaiken maanantaihin mennessä?







tiistai 4. lokakuuta 2011

Unihaalari

Pikkusisko (14-v.) toivoi yöpukuhaalaria ja Suuri Käsityölehti 8/2011 tarjosi ohjeen. Oisin voinut kuvata yksityiskohtaisemminkin: hupun sisällä on kivaa vihreäraidallista trikoota ja nappilistan sisäpuoli on punaraidallinen. Lisäksi haalarin lahkeisiin on ommeltu sukat kiinni. Kiinniommellut lapaset olivat myös toiveena, mutta totesin ne turhan hankaliksi toteuttaa sillä tavalla, että ne olisivat samalla myös käytännölliset (= ne saisi tarvittaessa pois kädestä).






Ostin Prismasta tällaisia tyhjiöpusseja. Varsin näppärää. Mun langat vievät tilaa varmaan alle kolmasosan aiempaan verrattuna.


keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Lisää tilkkupeittoja, mekko ja muutama kirjauutuus

Otin loppukirin tilkkupeittokampanjassa ja tein vielä kaksi peittoa lisää. Nyt sitten vaan lauantaina senaatintorille! Sää näyttäisi poutaiselta :)


Äiti vinkkasi kivasta mekko-ohjeesta, ja niin syntyi kummitytölle mekko (Ottobre 3/2011). Ohje oli helppo ja hyvä! Ei saa muuten kertoa tytölle, koska tää ei oo vielä päässyt perille saakka.



Pilkut näyttivät hassuilta tästä kuvakulmasta:


Ostin Suomalaisen Kirjakaupan alesta muutaman opuksen: 
lisäksi kirpparilta löytyi Kauneimmat käsityöt -tietokirjasarjan toinen osa 3 eurolla :)
Mekkokirja on täynnä toinen toistaan nätimpiä malleja, mutta siitä on jauhettu muissakin blogeissa, joten ei siitä sen enempää. Varsinkaan kun en oo vielä tehnyt siitä mitään. Lahjakirjasta sen sijaan: en oo ikinä tajunnut panostaa lahjojen paketointiin, mutta Ihanat lahjat on pullollaan kivoja ideoita. Myös sellaisia, joihin ei tarvii välttämättä kolmea kiloa erikoista Japanista tilattua paperia ja tietynlaisia naruja, joita tekee tietyn afrikkalaiskylän naiset... Tässä muutama kuva:





Kauneimmat käsityöt -sarjan toinen osa keskittyy kirjontaan ja pitseihin... (alan selkeesti mummoutua) Mutta oikeesti musta olis kyllä kiva osata kaikenlaista. Ensimmäinen osahan mulla onkin jo.




lauantai 17. syyskuuta 2011

Päivän neuletrendit

Eksyin Yle Areenassa katsomaan tällaista. En osaa linkittää sitä tähän silleen kivasti, mutta: Puolivalmistelangat nousemassa syksyn hittituotteeksi. 2 minuutin videopätkässä kerrotaan sellasista verkkolangoista, joilla syntyy huivi nopeasti. Tein pikkusiskolle sellaisen, kun halusin kokeilla, mutta lanka oli kyllä pelkkää akryyliä ja rasittavaa neuloa. Lopputulos oli silti ihan kivan näköinen. Pointtini on kuitenkin videolla esiintyvä maininta neuletrendeistä:

Välineissä päivän sana on yksilöllisyys. Harmaa ja bambu ovat vaihtuneet glitteriin ja pimeässä hohtaviin puikkoihin ja virkkuukoukkuihin.

Onko näin, oikeesti? Saisko tämän trendin jättää ihan kokonaan väliin? Oksennus nousee suuhun kun ajattelenkin glitter-puikkoja. Mä tykkään harmaasta ja bambusta.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Tilkkupeittoja

Osallistun jämälankoineni Novitan ynnä muiden kampanjaan, jossa tehdään (tai ainakin yritetään tehdä) maailman suurin tilkkupeitto. Kaksi peittoa pistin jo postiin ja tällä viikolla innostuin tekemään vielä kaksi lisää. Saa nähdä valmistuvatko ensi viikolla, jolloin ne pitää viimeistään lähettää. 



Pikkusisko sai koirankantokassin jämäkankaista (Suuri käsityölehti 8/2011).






Habitaresta nappasin kauan kaivatun korutelineen.


Meillä on vähän sotkua.


Loistava idea

Tätä ihanuutta myy Snorg Tees, mutta syntyisi varmaan omasta päästäkin. Kuva on nyysitty kyseisen putiikin nettisivuilta, ja malli on Beardheads by Beardhead.


Eivätkä ideat näytä loppuneen tuohon, lisää.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Railakas lauantai

Laiska bloggaaja täällä taas hei. Kesälomat on nyt reissailtu ja kaikki vapaapäivät menee jossain muualla kuin kotona. Nyt oon vihdoin jo toista päivää peräkkäin kotona. Lauantain vietimmekin varsin railakkaasti: J teki gradua ja mä tein verhoja! 


Täällä on asuttu kohta 4 kk ja olohuone sai vihdoin verhot. Tallinasta löytyi kangasta kahteen verhoon yhteensä 27 eurolla, varsin kohtuuhintaista. Kankaassa oli muistaakseni puolet pellavaa ja puolet jotain muuta. Vedin kolmesta kohtaa pystysuuntaan pari lankaa pois, jolloin verhoon tuli raitoja. Raidat ovat tosi huomaamattomat, mutta kuitenkin tykkään, että verhossa on jotain muutakin kuin pelkkää valkoista. Lankojen vetäminen oli kyllä aika hermoja raastavaa, mutta mullahan oli aikaa :)



Pari viikkoa sitten ompelin aiemmin esitellyn kirjan ohjeella pienen käsilaukun. Tarkoitus olis tehdä vielä reunoihin pienet kangaslenkit, jotta niihin saa tarpeen tullen pujotettua hihnan. Kaikki kankaat taas vaihteeksi äidin varastoista. Tässä käytin ekaa kertaa tollasia magneettinappeja, jotka ovat erittäin helppoja kiinnittää (ei tarvitse ommella lainkaan) ja toimivat mainiosti. Laukun läpän reunaan tuli ryppy, jonka ammattimaisesti peitin kukkasella.





Kesän alussa syntyi neulepaita, jonka malli on mainio. Ohje täältä ja lankana BC Garn Allino. En jaksa nyt kuvata sitä päälläni, varsinkin kun valokuvaaja yrittää parhaansa mukaan keskittyä siihen graduun.


Loppuun vielä vilautan kuvan pikkuveljen synttäreiltä, joihin äiti ja sisko taiteilivat Super Mario -kakun! Käsityötä tämäkin.


P.S. Edellisen viestin peitolle syntyi tällä viikolla pieni tyttö köllöttelemään!

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Vauvanpeitto

Serkkutehtaat ympäri maailman ovat kuluvana vuonna olleet työn touhussa. Hämeenlinnassa alkaa olla pian valmista, ja äitini oli tekemässä sinne peittoa. Äiti sai valmiiksi oranssi-vihreäsävyisen velour-puolen ja mä jatkoin raita- ja pallotilkuilla. Tilkut ovat (taas kerran) äidin laatikoista ja moni niistä on leikattu vanhasta käytöstä poistuneesta raitapaidasta. Pienen lapsen kehityksen kannalta välttämättömiä "peppulappuja" laitoin runsaasti. Nimitys "peppulappu" tulee siitä, että tuollaisia on pehmolelujen takapuolissa.




Making Vintage Bags

Lainasin kirjastosta niin ihanan ompelukirjan, etten haluaisi sitä palauttaa. Vaihtoehdot ovat seuraavat:
  1. kopioida koko kirja kaavoineen
  2. olla palauttamatta
Molemmat ovat moraalittomia ja lisäksi vaihtoehdossa 1 on hirveästi hommaa, joten olen harkinnut kirjan ostamista. Murehdin tätä jo nyt, vaikka palautukseen on vielä 3 viikkoa. Kirja on Emma Brennanin Making Vintage Bags. Näyttäishän tuo Amazonista löytyvän, eikä hintakaan ole paha. Kirja on täynnä toinen toistaan ihanampia laukkuja. Kaikkine kukkakoristeineen ja röyhelöineen eivät kaikki laukut ole ihan mun juttu, mutta kirjassa on hyvät ohjeet siistien ja huoliteltujen laukkujen tekemiseen. Tykkäsin myös siitä, että mallit ovat ehkä hitusen haastavampia ommeltavia kuin tähänastiset tekeleeni. Sovelsin jo yhtä ja tässä tulos. 


Muokkasin vähän ohjetta (eli jätin tekemättä muutamia koristejuttuja), ja sain aikaan uuden suosikkilaukkuni :) Tästä kaikille sukulaisnaisille - ja miksei miehillekin - hienot joululahjalaukut! Ja olenkohan ikinä tehnyt näin siistiä vetoketjua. Kankaat ovat äidin laatikoista: harmaa lienee Marimekon jokapoikaraitaa (kangas on ohuehkoa, mutta tosi jäykkää, varmaan käsitelty jotenkin...) ja alta kuultaa vanha oranssi-valkoinen lakanakangas. Vuorikankaan raidat laitoin vaakasuuntaan, jolloin se näkyy kivasti päällyskankaan läpi (tosin vähän typerästi näkyy se, että vuori loppuu vetoketjun yläpuolelle ja laukun yläosa on pelkkää päällyskangasta). Vetoketju on siis laukun toisella puolella pari senttiä tuon yläreunan kaaren alapuolella.



Kävin eilen ostamassa magneettinappeja ja tukikankaita, lisää laukkuja maailmaan!