Sivut

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Salainen ompeluvaihto

Facebookin ompeluryhmässä järjestettiin salainen ompeluvaihto. Sain ommella salaiselle ystävälle ja kohteeksi sattuikin juuri samanikäinen ja -kokoinen tyttö kuin meidän Vadelma. Tein Mekkotehdas-kirjan Orelma-kaavalla mekon kaavaa vähän kaventaen ja saman kirjan ohjeella laukun. Harmillisesti huomasin vasta jälkeenpäin, että mekkokuva on ihan epätarkka :(







Vadelma itse sai hienon keittiösetin tuntemattomalta ompelijalta: kuusi lautasta, kuppia ja kakkupalaa, kannun, essun ja patalaput. Tää oli todella taitavasti tehty ja ihailen sitä, miten joltain löytyy kärsivällisyyttä näin pikkutarkkaan näpertelyyn!






maanantai 18. heinäkuuta 2016

Vinovetskarijumpsuittia

Vinovetskariasiat tuntuvat nyt olevan kova juttu. Mä piirsin ensin oman kaavan Dobermamin ohjeella. Olin leikannut kankaat, mutta välttelin itse asiaan ryhtymistä. Sitten tulikin Jujunan Hiiop!-kaava myyntiin, mutta pakkohan mun oli ne leikatut jo ommella. Ankkahaalarista tuli kyllä ihan hauska, mutta onhan toi Jujunan kaava vähän parempi. Kankaat on resoreita lukuunottamatta Noshilta ja ankkahaalarin koko jossain 92 cm tienoilla, tiipiihaalari 56 cm. Suosittelen muuten leikatessa tarkistamaan noin neljästi että etukappaleet tulee leikattua oikein päin. Silti voi mennä pieleen. Onneksi tuo Noshin farkkujoustocollege toimii hyvin myös nurja puoli ulospäin. 

Ankkahaalari meni omalle tytölle ja yritin ottaa hyvää sovituskuvaa - ei muuten onnistu 2-vuotiaasta. Hyviä kuvia tulee kyllä, mutta ei niissä paljoa itse vaatetta näy. Ankat ovat nyt kova juttu. Tiipiihaalari meni kaverin lapselle, joka ei ole ihan vielä noin iso, joten sovituskuvaa ei ole. Meidän vauvallekin on leikattuna 56 cm haalari, mutta se odottaa vielä ompelua. Tässä mallissa saa tosi kivasti leikittyä eri kankailla mm. alavaran ja hupun vuorin kanssa.







Myös huppua leikatessa voi miettiä kahdesti, tai saa laittaa
kankaat nurja puoli ulospäinä.

Tässä Vadelma antaa pusua lego-leijonalle.


Metrivetoketjun mittaamisessa tapahtui joku häiriö. Tuohon yläkulmaan
laitoin sitten vielä nepparin.




sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Pöllöt korvilla


Kummityttö oli kirjoittanut pukille toivovansa pöllö-korvaläppiä. Mitä tehdään, kun aikaa on käytettävissä yksi iltavuoro ja sen jälkeinen aika kotona ennen nukkumaanmenoa? Kävin juosten (kirjaimellisesti, rattaiden kanssa) Lindexiltä ihanat pörrökorvaläpät ja virkkasin leppoisan päivystysvuoron aikana neljä pöllöä puuvillalangasta, koristeet suiroksi leikattua heijastinkangasta. Illalla kotiin tultuani surautin merinoneuloksesta huivin ja liimasin pöllöt kiinni ohuesti erikeepperillä. Liiman kuivuttua kiinnitin ne vielä käsin ommellen. Toivottavasti näistä tuli mieluisat!





perjantai 8. tammikuuta 2016

Ahmaa ylle


Facebookin ompelyryhmän yllärihaasteessa syksyllä tuli tuota Ahman perintö -kangasta, jota sai Verson puodilta. Ompelin Vadelmalle kahdet pöksyt, paidan ja pikkarit. Housuissa ja paidassa on Nosh-kaavat (Suuri Käsityö 5-6/2015) ja pikkarit on Ottobren nettikaavalla. Harmaa housukangas on Noshin farkkujoustocollegea, musta on myös joustocollaria, mutta jostain muualta. Pilkkukangas ehkä Pehemiän possupussista ja pikkareissa on sisällä bambujoustofroteeta, välissä pul ja uloimpana tuota kuosia, harkkahousukäyttöön siis! Tämän kaiken ompelin 2 tunnissa!




Mulle tuli postipaketti kankaita, Vadelma ihastui heti ja kieriskeli ostoksissa :D


keskiviikko 6. tammikuuta 2016

It's a trap!


5-vuotta täyttävä serkkupoika saa tästä trikoopaidan. Kaavana on Suuri Käsityö -lehden Nosh-kaava (5-6/2015) koossa 116 cm. Etukappaleen kangas on Nappinjalta ja raitatrikoo Noshilta. Vietän kankaatonta tammikuuta, jonka aikana ei saa ostaa lisää kankaita tai käsityötarvikkeita. Tämä piti siis tehdä olemassa olevista, joten raitatrikoon valkea on vähän tummempaa kuin etukappaleen puhdas valkea. Kangasta oli niin vähän, että piti laittaa kaavasta poiketen resorit hihansuihin, ja nekin leikkasin liian kapeiksi, joten raitaa löytyy vähän myös sieltä (näkyy alemmassa kuvassa). Lopulta kuitenkin varsin hauskannäköinen synttärilahja, toivottavasti miellyttää! Kokomerkintä on tehty silityskalvolla, koska 116-lappuja mulla ei ole.



maanantai 4. tammikuuta 2016

Raitamekko


Tein äidin kanssa yhteistyössä siskolle mekon. Kaavana on yhdistelty Milchmonsterin Tonia ja koot.fi Ehtaa. Kankaana Noshin joustocollegea ja kauluksessa trikoota. Taskupussit ovat Pehemiän sydäntrikoosta. Neppareilla kaulusta voi säätää enemmän tai vähemmän tötterölle.



lauantai 2. tammikuuta 2016

Nosh Hide-mekko


Tulostin muutaman ilmaiskaavan Noshin nettisivuilta www.nosh.fi. Tämä Hide-mekko on kokoa 86/92 ja reilut 80 cm pitkälle Vadelmalle vähän reilu vielä. Ohjeen mukaan tein tän Noshin joustocollegesta, ja kylläpä tuli tönkkö tuosta alavaran ja taskujen kohdalta kun kangaskerroksia on parhaimmillaan lähes 10 päällekkäin! Saumurin neulakin katkesi. Lopputulos on kuitenkin kiva, ja tää pääsee varmasti ahkeraan käyttöön, kunhan Vadelma vähän kasvaa, tai edes oppii kävelemään kunnolla. Konttaus ei tällä helmalla suju. Toivottavasti menis vielä ens syksynä/talvena, sen verran lämpöinen mekko on näin paksusta kankaasta! Tai sit jos tulee kylmä kesä, tää on just hyvä :D Tapansa mukaan malli ei enää pysy paikallaan, joten sovituskuvat on mitä on...