Sivut

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Late lammas



Tänään tein Late Lampaan pikkusiskoa ilahduttamaan. Ohje on täältä.Valitettavasti kameraa ei ollut mukana, joten turvauduin kännykkäkameraan. Latella on päällään Hjertegarnin Bouclé -lankaa ja vaaleammat osat on tehty Novitan Woolista. Huivi on ehkä Novitan Nallea. Tuota Boucléa saa Oulunkylän lankakaupasta kaupan päälle, ja pakkohan sitä on ottaa kun ilmaiseksi saa. Viimeksi osasin onneksi kieltäytyä (ainakin 10 kerää jo kaapissa).

Edellisessä viestissä kerroin helmikuussa käyttäneeni mahdollisimman montaa omaa neuletta, mutta huomasin vihreän liivin unohtuneen kaappiin, joten pidin sitä tänään :)

lauantai 27. helmikuuta 2010

Rikon blogihiljaisuuden

Blogissa on ollu nyt hiljaista, koska mä yritän valmistua. Valmista taitaa onneksi tulla pian, ja mulla on harvinaisen vapaa viikonloppu (ohjelmassa toistaiseksi pelkästään sunnuntain aamuvuoro, siivous, asuntohakemus, Synopin tilintarkastusta...). Neulomaankaan en ole viimeisen kuukauden aikana juuri ehtinyt, mutta päätin asettaa helmikuun tavoiteeksi sen, että pidän mahdollisimman montaa omaa neuletta päälläni (joku töissä kehtasi väittää, että mä aina neulon kaikkea, mutten ikinä pidä mitään päällä. pah). Ainakin seuraavat ovat olleet käytössä: Revontuli, Vohveli, Laminaria, sininen jakku, harmaa mikälie, vihreä bolero, toinen vihreä bolero, sinivihreä kalapipo, raidallinen liivi ja varmaan jotain muutakin :)

Tarkoitus oli osallistua Ravelympicsiin, josta löytyy selostus esimerkiksi täältä. Kaiken kiireen keskellä se on kuitenkin jäänyt pahasti väliin. Ehkä ensi kerralla sitten. Olen mä jotain kuitenkin saanut aikaan. Ystävänpäivälahjaksi Englantiin lähti tällaiset, siellä on kuulemma kylmä. Lanka on laatikon pohjalta, varmaan Austermann Steppiä ja Nallea ja käsineet on neulottu onteloneuleena. Ohje löytyi ihan ikiomasta päästä. Lisäksi tekeillä on huivi vaaleanpunaisesta Cascade Yarnsin Alpaca Lace -langasta, siinä menee vielä hetki...


maanantai 1. helmikuuta 2010

Kaulahuivi

Tässä tulee viimeisin tuotokseni. Siitä tuli ihana, ja se taitaa mennä lahjaksi. Ohje on kaverin kirjasta Knitted Lace of Estonia. Lankana Gjestal Maija, tykkään tosta väristä aika lailla. Itseä oli hankala kuvata, joten malliksi pääsi olohuoneen jalkalamppu.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Lankasotkuja

Tänään ei gradu millään kiinnostanut, joten siirryin jossain vaiheessa neulomaan laskettelusukkiani. Lankana on Schoppel-Wollen Zauberball. Ihanat värit, mutta kerä on niin löyhästi koossa, että selvitin muiden muassa tämän...
... ja tämän...
... ja tämän...
 ... ja tämän...
 
... ja tämän...
... ja monta muuta.

Osa langasta oli niin solmussa että piti heittää joitain pätkiä kokonaan pois :( Onneksi sukkakin eteni hieman. Idea on täältä. Pöllöpaidan napeille ei sen sijaan kuulu mitään uutta. Ompelin maanantai-iltana ompelukerhossa muutaman kiinni, mutta taidan purkaa ne, ja ommella siistimmin.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Lisää pöllöilyä

Omituista, mun kävijälaskuri vaan yhtäkkiä hävisi ja jouduin lisäämään toisen ja nyt se alkaa taas nollasta :( Tosin suurin osa luvuista tulee aina siitä ku mä itse kattelen meneekö teksti oikean näköisenä ja päivittelen sivua, joten se ei kyllä millään tapaa mittaa "oikeiden" kävijöiden määrää :P Pöllöneule on nyt valmis nappeja lukuunottamatta ja odottelen innolla sitä päivää, kun napinompeluinspiraatio iskee. Ostin ihania "nappeja" Hakaniemen hallin lankakaupasta. Oikeastaan ne ovat vaan rinkuloita, mutta ajattelin, että sopivat pöllön silmiksi täydellisesti. Ikävä kyllä ne maksoivat melkein euron kappaleelta, enkä ajatellut laittaa 35 euroa pelkästään nappeihin, joten joka kolmas pöllö saa sellaiset ja loput vähän tavanomaisempia nappeja.

Kylläpä kiukutti eilen. Olen tekemässä huivia Gjestalin tummanharmaasta Topp Mohairista ja lanka loppui kesken, vaikka varasin sitä mielestäni alunperin paljon. Kävin Oulunkylän Lankamaailma Nordiasta kyselemässä, ja sanottiin, että ensi viikolla on. Kävin viikon päästä kyselemässä niin selvisi että sen valmistus on lopetettu kokonaan :'( Huivista puuttui enää ehkä viidesosa... Lohdutukseksi aloin tekemään pitkävartisia mahdollisimman sileitä villasukkia laskettelumonojen sisään

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Revontuli-huivi ja vähän pöllöyttä

Naapurit olis varmaan ihmetelleet jos olisivat nähneet mitä meillä tapahtui tänä aamuna: kuudelta sunnuntaiaamuna nainen pesee vessassa alusvaatteisillaan hampaita ja polkee samaan aikaan vimmatusti pyyhemyttyä. Yritin vain ehtiä pingottaa Revontuli-huivin ennen töihin lähtöä :) Ja ehdinkin. Töistä tullessa olin jo unohtanut koko jutun ja syötyäni aloin suunnitella päiväunia, mutta patjalla odotti yllätys. Sitten pitikin ottaa kuvia ja näpyttää tietokoneella.


Mun luottokuvaaja viihtyy tän viikonlopun Tampereella, joten mun piti ottaa kuvia itse itsestäni, mikä osoittautui melko haastavaksi. Yhteensä 70 itselaukaisijalla otettua kuvaa ja yhden kelpuutin tänne näytille. Sekin on aika rankasti rajattu. Lisäksi kamera tippui lattialle kahdesti (ehjä on edelleen, huh). Huivista tuli yllättävän iso. Jos olisi tajunnut tuon tekovaiheessa, olisin jättänyt pienemmäksi. 40 cm:n pyöröpuikolla sitä vaan oli vaikea hahmottaa... Sen takia sängyn päältä kuvatessa huivi ei millään mahtunut kokonaisuudessaan kuvaan :(

Lanka on priima woolia ja mulla on ollut toi lojumassa laatikon pohjalla jo aika pitkään. Siitä piti tulla ensin vinoruutuneule, mutta äh, lanka on aivan liian karheaa ja epätasaista puseroksi, vaikkakin tuo harvaan vaihtuva väri sopi ruutujuttuun todella hyvin. Oli vaikea keksiä mitään, missä värit pääsisivät oikeuksiinsa, raidoista kun tulee niin kamalan leveitä. Tässä värit kuitenkin näkyvät ihanasti, juuri kuten toivoinkin. Reunaan sattui viimeisenä vielä aivan ohut, yhden kerroksen korkuinen keltainen raita, joka mukavasti rajaa tuota reunaa.

Nyt pitäis sit vaan keksiä missä ja kuka tätä käyttää, mun makuun taitaa olla liian iso. Toisaalta em. luottokuvaajaani lainaten: "kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon takapuolessa, koska se ehtii sulaa ennen kuin siihen tottuu".

Tekeillä on myös pöllöpaita, joka onkin suuren puikkokoon ja paksuhkon langan ansiosta valmistunut hurjaa vauhtia. Luulin tilaavani jotain sellaista lämpimän oranssia lankaa, mutta postista tulikin enemmän ruskeaa. Onneksi tykkään tuosta väristä koko ajan enemmän :)
 

maanantai 11. tammikuuta 2010

Vellamot




Tein siskolle joululahjaksi Vellamot ja päätin tehdä samanlaiset itsellenikin. Tiimalasikantapää oli mulle uusi juttu, tosin ei näytä sopivan mun korkeaan jalkaani, joten jätetään se jatkossa väliin :( Toisaalta kantapää oli ihanan helppo tehdä ja siitä tuli siistin näköinen. Vihaan silmukoiden poimimista, koska saan aina vaan rumia reikiä aikaan. En ole myöskään aiemmin aloittanut sukkia kärjestä, ja tuo olikin superkiva tapa tehdä ne. Lankana näissä on Gjestal Rede ja oikeasti tuo toinen väri on vihertävää, vaikka näyttääkin kuvassa keltaiselta. En oo aiemmin tuota lankaa kokeillut, enkä jatkossa tee siitä ainakaan villasukkia: parin päivän käytön jälkeen pohja on jo melko kuluneen näköinen (kuva alla).