Jujunan kaavalla vinovetskarihaalarit myös meidän lapsille. Toinen on vielä mahassa, joten ei päässyt sovittamaan. Kokokin on aika reilu, joten hetki menee ennen kuin ihanan aurinkoinen (vai pilvinen?) 56 cm haalari pääsee käyttöön. 86 cm haalari on aika hyvä 2-vuotiaalle, jonka pituudeksi juuri mitattiin 87 cm. Resorit olen tosin leikannut ihan mututuntumalla sen kummempia mittaamatta, ja ne varmaan ovat vähän pidemmät kuin ohjeessa. Keltainen kangas on ihanaa Ainolan joustocollegea, tätä haudoin pitkään ja lopulta leikkasin sen kaverin vauvan jumpsuittiin, mutta enhän mä raaskinut antaa sitä pois, ja nyt se on siis tulossa meidän vauvan käyttöön. Sinipohjainen sydänjoustocollege on äidin laatikoista (ehkä pehemiältä...?). Sininen piti heti saada pyöräreissulle, joten kuvista löytyy jo vähän tahroja :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvalle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvalle. Näytä kaikki tekstit
lauantai 27. elokuuta 2016
maanantai 1. elokuuta 2016
Vauvalahjoja
Nyt on ollut useita vauvalahjottavia, enkä kaikista ole muistanut ottaa kuvaakaan ennen lahjan antamista. Ensimmäinen setti meni babyshowereille, osin vaippakakun seassa. Body ja housut, merinovillaiset rinnanlämmittimet, liivinsuojuksia, kestovaippoja ja villahousut. Bodyn kaava on Ottobren numerosta 6/2015, ja tuoreet vanhemmat kiittelivät helppoa puettavuutta!
Toinen paketti lähti ompeluryhmän vauvaa ilahduttamaan. Repun ohje on Villa ja Villa -blogista, mitat tosin pikku-Kånkenista. Paksu farkkukangas ei ollutkaan ihan oikea materiaali tällaiseen pikkureppuun. Hermot meni muutamaankin otteeseen, toivottavasti tätä nyt kuitenkin pystyy käyttämään. Pehmokirjan katselukangasta myy Onni ja Ilona.
Tein myös toisen vauvalahjan ompeluryhmään, bodyn ja housut sinnekin. Tää sinikeltainen yhdistelmä on niin ihana!
Toinen paketti lähti ompeluryhmän vauvaa ilahduttamaan. Repun ohje on Villa ja Villa -blogista, mitat tosin pikku-Kånkenista. Paksu farkkukangas ei ollutkaan ihan oikea materiaali tällaiseen pikkureppuun. Hermot meni muutamaankin otteeseen, toivottavasti tätä nyt kuitenkin pystyy käyttämään. Pehmokirjan katselukangasta myy Onni ja Ilona.
Tein myös toisen vauvalahjan ompeluryhmään, bodyn ja housut sinnekin. Tää sinikeltainen yhdistelmä on niin ihana!
maanantai 18. heinäkuuta 2016
Vinovetskarijumpsuittia
Vinovetskariasiat tuntuvat nyt olevan kova juttu. Mä piirsin ensin oman kaavan Dobermamin ohjeella. Olin leikannut kankaat, mutta välttelin itse asiaan ryhtymistä. Sitten tulikin Jujunan Hiiop!-kaava myyntiin, mutta pakkohan mun oli ne leikatut jo ommella. Ankkahaalarista tuli kyllä ihan hauska, mutta onhan toi Jujunan kaava vähän parempi. Kankaat on resoreita lukuunottamatta Noshilta ja ankkahaalarin koko jossain 92 cm tienoilla, tiipiihaalari 56 cm. Suosittelen muuten leikatessa tarkistamaan noin neljästi että etukappaleet tulee leikattua oikein päin. Silti voi mennä pieleen. Onneksi tuo Noshin farkkujoustocollege toimii hyvin myös nurja puoli ulospäin.
Ankkahaalari meni omalle tytölle ja yritin ottaa hyvää sovituskuvaa - ei muuten onnistu 2-vuotiaasta. Hyviä kuvia tulee kyllä, mutta ei niissä paljoa itse vaatetta näy. Ankat ovat nyt kova juttu. Tiipiihaalari meni kaverin lapselle, joka ei ole ihan vielä noin iso, joten sovituskuvaa ei ole. Meidän vauvallekin on leikattuna 56 cm haalari, mutta se odottaa vielä ompelua. Tässä mallissa saa tosi kivasti leikittyä eri kankailla mm. alavaran ja hupun vuorin kanssa.
| Myös huppua leikatessa voi miettiä kahdesti, tai saa laittaa kankaat nurja puoli ulospäinä. |
| Tässä Vadelma antaa pusua lego-leijonalle. |
| Metrivetoketjun mittaamisessa tapahtui joku häiriö. Tuohon yläkulmaan laitoin sitten vielä nepparin. |
maanantai 27. heinäkuuta 2015
Vaippoja vastasyntyneelle
sunnuntai 26. heinäkuuta 2015
Pipoja
Nämä taisin tehdä äidin kanssa pääsiäisenä ja kaikki ovat olleet kovassa käytössä. Pilkullisen kaava muistaakseni Ottobren, mutta en ole varma, sain sen kopioituna äidiltä. Etanalippis on Noshin lippapipo hieman pienennettynä vauvakokoon ja huivi on ihan yksinkertainen neliön muotoinen jossa toisella puolella on etanaa ja toisella raitaa. Kahdessa kulmassa on nepparit, mutta voisi laittaa yhden lisää, jotta huivia saisi hieman tiukemmalle ja paremmin kaulaa suojaavaksi. Lippapipoa voisi myös tuunata solmimisnauhoilla, koska mikään ei pysy Vadelman päässä ilman nauhoja. Pilkullinen on erinomainen pyöräkypärän alla: suojaa hyvin korvia ja poskiakin, ja kangas on tosi ohutta, joten kypärän saa hyvin tiiviisti päähän. Kankaat ovat äidin varastoista, etana ilmeisesti vanhaa me&i -lakanaa.
sunnuntai 19. heinäkuuta 2015
Vauvalahjoja
Kaverit ovat saaneet vauvoja. Tein toiselle Noshin lippapipon ja huivin. Lippapipot olen tehnyt vauvakokoon siten, että leikkaan pienimmän koon ilman saumanvaroja ja lisäksi madallan sitä 1-2 cm. Toiselle vauvalle tein mekkobodyn ja housut. Bodyssä on pohjalla Ottobren Sausage dog (4/14) ja housuissa Summer Sea (3/13) (googlasin missä numeroissa nämä kaavat olivatkaan ja vastaus löytyi mun omasta blogista... ai mitenniin käytän aina samoja kaavoja?). Yllätyin kuinka suloisia molemmista seteistä tuli, vaikka nämä harmaat sävyt eivät ole yleensä lainkaan mun värikartalla. Porokankaan värinä on siis "muta".
perjantai 17. heinäkuuta 2015
Vadelmalle vaatetta!
Kolme bodyä ja kahdet pöksyt Vadelmalle. Kaavoina edelleen Ottobrea: koira- ja norsubodyssä Sausage Dog (4/14) ja housuissa Summer Sea (3/13). Porobody oli facebookin ompeluryhmän perjantaihaasteen tulos, aiheena muistaakseni kasvu. Kasvuun tässä liittyy nappilista, jota en ole koskaan tehnyt (eikä tullut ihan julkaisukelpoista) ja kaksi riviä neppareita haaroissa (Vadelman kasvuun). Tuplanepparit tein myös Hukka-bodyyn, tarkempaa kuvaa täällä. Vadelma oli kovin kiinnostunut vaatteista ja niiden asettelusta kuvausta varten. Norsubodyssä on lyhyet hihat, koska silloin en vielä tiennyt ettei kesää tule.
perjantai 20. helmikuuta 2015
Kesävaatetta
Facebookin ompeluryhmän perjantaihaasteena ommeltiin ystävyydestä parin kanssa. Tässä mun osuutena syntynyt kesäasu Vadelmalle. Meidän ajatuksena oli yhdistää samanlaista ja erilaista, kuten ystävyydessäkin. Bodyn pohjana on Ottobren Sausage Dog (4/14) ja housujen pohjana Ottobren Summer Sea (3/13). Tein haaraosan pidennettynä ja kaksilla neppareilla, jotta bodyn käyttöikä pitenisi kestovaippojen kanssa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
