Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste puserot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puserot. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. helmikuuta 2015

Pikku Myy

Kun Suuri Käsityö -lehti julkaisi lasten Pikku Myy -paidan ohjeen 20 vuotta sitten, äitini neuloi silloin 6-vuotiaalle siskolleni sellaisen. Nyt kun ohje julkaistiin uudelleen viime vuonna, ajattelin tehdä paidasta joululahjaksi aikuisten version. Paita tosin valmistui kuukauden liian myöhässä, koska tein myös toiselle Muumi-fanille samanlaisen (ja se ehti jouluksi!). Lankana Cascade 220 ja Myyn naama on aika tumma johtuen värikartasta :) Paidan malli on omasta päästä sovellettu neuloessa ja Myy on tehty ohjeen mukaan (Suuri Käsityö 4/14).




Rainbow dash

Sisko tykkää My Little Ponyistä, joten tein sille paidan. Tässä on mun ensimmäinen isompi applikaatio, johon hain vinkkejä Tikbumsasta. Kuva ja vetoketju on selkäpuolella, edestä paita on kokonaan musta lukuunottamatta hihan terettä. Kaavana on Ottobren Updated (1/15), mutta muokkasin toisesta mallista tuon vetoketjun, pidensin hihoja ja kavensin mallia aika paljon. Kangas on Eurokankaan collegea.



perjantai 2. heinäkuuta 2010

Kesäkuussa tapahtui

Uusi kamera on kyllä hitsin kiva, mutta kuvien laittaminen koneelle, julkaisukelpoisten valitseminen ja mahdollinen käsittely vaatii vähän liikaa kärsivällisyyttä. Pari viikkoa sitten kävin lankamatkalla Tallinnassa! Lanka-Tallinnaan en ole aiemmin tutustunut (enkä kyllä juuri muuhunkaan Tallinnaan), joten reissu avarsi mun lankamaailmaa, ja sinne täytyy päästä joskus uudestaankin. Saatoin ostaa muutaman lankakeränkin, mutta en jaksa kuvata niitä.

Sain valmiiksi vihreän neuletakkini. Lankana teetee Alpakka (ihanaa!), ohje omasta pääkopasta. Aluksi oli tarkoitus laittaa pienet söpöt puiset napit eteen, mutta valmis takki suorastaan huusi vetoketjua, joten annoin sille periksi. Sopivan vetoketjun löytäminen tuotti ongelmia. Takin väri ei ole ihan kaikista yleisin ja halusin vetoketjun kahdella vetimellä, koska paita on melko pitkä. Tässä "muutama" kuva.

Kuvausreissulla Arabianrannassa. Pyydän anteeksi likaisia hiuksia.
Innostuin hulluttelemaan.


keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Uutta ja ihmeellistä

Sain tuliaisia Lontoosta: Stich'n bitch Nation -kirjan! Kirja vaikuttaa paksulta, mikä on aina plussaa, kun kyse on neuleohjeista. Aluksi muutama sivu tekstiä aiheesta "Kuinka tehdä neuleohjeesta omalle langalle, neuletiheydelle, vartalolle ja tyylille sopiva" ja sen jälkeen 50 ohjetta. Huiveja, hattuja, käsineitä puseroita, laukkuja... Sain myös suklaata, mutta ne ehtivät hyötykäyttöön ennen kuvan ottamista.


Pitkään tekeillä ollut vihreä pusero alkaa näyttää vaatteelta ja edessä on hihojen ompelu vartalo-osaan. Paitaan tulee raglanhihat ja arvelin, että kun teen ilman ohjetta, jotain menee varmasti pieleen ja joudun neulomaan yläosan vähintäänkin muutamaan kertaan. Lopulta turhaudun purkamiseen ja silmukoiden nosteluun, ja jätän koko homman kesken odottamaan seuraavaa vuosituhatta. Jotta näin ei kävisi, pujotin ennen kavennuksia tuollaisen erivärisen langan kaikkien silmukoiden läpi. Sitten kun puran, en tule vahingossakaan purkaneeksi tämän pidemmälle, ja silmukat on helppo poimia!


Tätä pääsinkin jo kerran kokeilemaan, kun suunnittelemani kirjoneulejuttu ei toiminut tuossa yläosassa. Voi olla, että joudun purkamaan toistekin, koska kavennukset on ehkä tehty liian tiheästi tuossa alhalla.


Perjantaina on pitkästä aikaa ompelukerho, ja viikonloppuna suuntaan Tallinnaan, josta toivon löytäväni ainakin napit paitaan! Todennäköisesti sieltä löytyy paljon (liikaa?) muutakin.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Uusi ystävä

Mulla on uus kaveri nimeltään Canon EOS 550D, ja se on ihana. Mä näin heti ensi silmäyksellä, että me tullaan hyvin juttuun. Sopivasti sain viime viikolla kuvaa vaille valmiiksi pitkään työn alla olleet raitasukat, joista piti tulla laskettelusukat, mutta ne on vähän turhan löysät monon sisään.

Värit on aivan ihanat, ja näille sukille löytyy kyllä varmasti käyttöä. Lankana Zauberball ja väri Frische Fische. Jaoin lankakerän kahteen kerään ja neuloin 5 kerrosta vuorotellen kummallakin kerällä. Nokkela huomaa, että kerät on neulottu eri päistä aloittaen. Tarkoitan siis, että toisella kerällä lankaa tuli "alusta loppuun" ja toiselta "lopusta alkuun", jolloin jossain vaiheessa värisävyt kohtaavat, eikä kerroksia erota toisistaan. Toisessa sukassa on tuo oranssi kohta ja toisessa sinertävä.
Työn alla on myös tosi simppeli neulepusero teeteen vihreästä alpakkalangasta. Eteen tulee varmaankin pienet söpöt puiset napit ja ylös jotain kirjoneuletta tai raitaa tuosta valkeasta langasta. Tää valmistuu joskus, olen viime aikoina ollut aika laiskalla tuulella. 
Ehkä hellekin vaikuttaa siihen, ettei huvita neuloa. Meillä on sisällä 32 astetta lämmintä, kiitos tuon ihanaisen auringon, joka paistaa koko päivän sisään. Loppuun vielä kuva työpaikastani ja sen taustalla mahtailevasta cumulonimbuksesta. Onko työmatka liian lyhyt, jos työpaikka näkyy omalta parvekkeelta? (klikkaa kuvaa, niin näet suurempana)

perjantai 22. tammikuuta 2010

Lisää pöllöilyä

Omituista, mun kävijälaskuri vaan yhtäkkiä hävisi ja jouduin lisäämään toisen ja nyt se alkaa taas nollasta :( Tosin suurin osa luvuista tulee aina siitä ku mä itse kattelen meneekö teksti oikean näköisenä ja päivittelen sivua, joten se ei kyllä millään tapaa mittaa "oikeiden" kävijöiden määrää :P Pöllöneule on nyt valmis nappeja lukuunottamatta ja odottelen innolla sitä päivää, kun napinompeluinspiraatio iskee. Ostin ihania "nappeja" Hakaniemen hallin lankakaupasta. Oikeastaan ne ovat vaan rinkuloita, mutta ajattelin, että sopivat pöllön silmiksi täydellisesti. Ikävä kyllä ne maksoivat melkein euron kappaleelta, enkä ajatellut laittaa 35 euroa pelkästään nappeihin, joten joka kolmas pöllö saa sellaiset ja loput vähän tavanomaisempia nappeja.

Kylläpä kiukutti eilen. Olen tekemässä huivia Gjestalin tummanharmaasta Topp Mohairista ja lanka loppui kesken, vaikka varasin sitä mielestäni alunperin paljon. Kävin Oulunkylän Lankamaailma Nordiasta kyselemässä, ja sanottiin, että ensi viikolla on. Kävin viikon päästä kyselemässä niin selvisi että sen valmistus on lopetettu kokonaan :'( Huivista puuttui enää ehkä viidesosa... Lohdutukseksi aloin tekemään pitkävartisia mahdollisimman sileitä villasukkia laskettelumonojen sisään

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Revontuli-huivi ja vähän pöllöyttä

Naapurit olis varmaan ihmetelleet jos olisivat nähneet mitä meillä tapahtui tänä aamuna: kuudelta sunnuntaiaamuna nainen pesee vessassa alusvaatteisillaan hampaita ja polkee samaan aikaan vimmatusti pyyhemyttyä. Yritin vain ehtiä pingottaa Revontuli-huivin ennen töihin lähtöä :) Ja ehdinkin. Töistä tullessa olin jo unohtanut koko jutun ja syötyäni aloin suunnitella päiväunia, mutta patjalla odotti yllätys. Sitten pitikin ottaa kuvia ja näpyttää tietokoneella.


Mun luottokuvaaja viihtyy tän viikonlopun Tampereella, joten mun piti ottaa kuvia itse itsestäni, mikä osoittautui melko haastavaksi. Yhteensä 70 itselaukaisijalla otettua kuvaa ja yhden kelpuutin tänne näytille. Sekin on aika rankasti rajattu. Lisäksi kamera tippui lattialle kahdesti (ehjä on edelleen, huh). Huivista tuli yllättävän iso. Jos olisi tajunnut tuon tekovaiheessa, olisin jättänyt pienemmäksi. 40 cm:n pyöröpuikolla sitä vaan oli vaikea hahmottaa... Sen takia sängyn päältä kuvatessa huivi ei millään mahtunut kokonaisuudessaan kuvaan :(

Lanka on priima woolia ja mulla on ollut toi lojumassa laatikon pohjalla jo aika pitkään. Siitä piti tulla ensin vinoruutuneule, mutta äh, lanka on aivan liian karheaa ja epätasaista puseroksi, vaikkakin tuo harvaan vaihtuva väri sopi ruutujuttuun todella hyvin. Oli vaikea keksiä mitään, missä värit pääsisivät oikeuksiinsa, raidoista kun tulee niin kamalan leveitä. Tässä värit kuitenkin näkyvät ihanasti, juuri kuten toivoinkin. Reunaan sattui viimeisenä vielä aivan ohut, yhden kerroksen korkuinen keltainen raita, joka mukavasti rajaa tuota reunaa.

Nyt pitäis sit vaan keksiä missä ja kuka tätä käyttää, mun makuun taitaa olla liian iso. Toisaalta em. luottokuvaajaani lainaten: "kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon takapuolessa, koska se ehtii sulaa ennen kuin siihen tottuu".

Tekeillä on myös pöllöpaita, joka onkin suuren puikkokoon ja paksuhkon langan ansiosta valmistunut hurjaa vauhtia. Luulin tilaavani jotain sellaista lämpimän oranssia lankaa, mutta postista tulikin enemmän ruskeaa. Onneksi tykkään tuosta väristä koko ajan enemmän :)