Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste haalari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haalari. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. elokuuta 2016

Vetskarit edelleen vinossa

Jujunan kaavalla vinovetskarihaalarit myös meidän lapsille. Toinen on vielä mahassa, joten ei päässyt sovittamaan. Kokokin on aika reilu, joten hetki menee ennen kuin ihanan aurinkoinen (vai pilvinen?) 56 cm haalari pääsee käyttöön. 86 cm haalari on aika hyvä 2-vuotiaalle, jonka pituudeksi juuri mitattiin 87 cm. Resorit olen tosin leikannut ihan mututuntumalla sen kummempia mittaamatta, ja ne varmaan ovat vähän pidemmät kuin ohjeessa. Keltainen kangas on ihanaa Ainolan joustocollegea, tätä haudoin pitkään ja lopulta leikkasin sen kaverin vauvan jumpsuittiin, mutta enhän mä raaskinut antaa sitä pois, ja nyt se on siis tulossa meidän vauvan käyttöön. Sinipohjainen sydänjoustocollege on äidin laatikoista (ehkä pehemiältä...?). Sininen piti heti saada pyöräreissulle, joten kuvista löytyy jo vähän tahroja :)










maanantai 18. heinäkuuta 2016

Vinovetskarijumpsuittia

Vinovetskariasiat tuntuvat nyt olevan kova juttu. Mä piirsin ensin oman kaavan Dobermamin ohjeella. Olin leikannut kankaat, mutta välttelin itse asiaan ryhtymistä. Sitten tulikin Jujunan Hiiop!-kaava myyntiin, mutta pakkohan mun oli ne leikatut jo ommella. Ankkahaalarista tuli kyllä ihan hauska, mutta onhan toi Jujunan kaava vähän parempi. Kankaat on resoreita lukuunottamatta Noshilta ja ankkahaalarin koko jossain 92 cm tienoilla, tiipiihaalari 56 cm. Suosittelen muuten leikatessa tarkistamaan noin neljästi että etukappaleet tulee leikattua oikein päin. Silti voi mennä pieleen. Onneksi tuo Noshin farkkujoustocollege toimii hyvin myös nurja puoli ulospäin. 

Ankkahaalari meni omalle tytölle ja yritin ottaa hyvää sovituskuvaa - ei muuten onnistu 2-vuotiaasta. Hyviä kuvia tulee kyllä, mutta ei niissä paljoa itse vaatetta näy. Ankat ovat nyt kova juttu. Tiipiihaalari meni kaverin lapselle, joka ei ole ihan vielä noin iso, joten sovituskuvaa ei ole. Meidän vauvallekin on leikattuna 56 cm haalari, mutta se odottaa vielä ompelua. Tässä mallissa saa tosi kivasti leikittyä eri kankailla mm. alavaran ja hupun vuorin kanssa.







Myös huppua leikatessa voi miettiä kahdesti, tai saa laittaa
kankaat nurja puoli ulospäinä.

Tässä Vadelma antaa pusua lego-leijonalle.


Metrivetoketjun mittaamisessa tapahtui joku häiriö. Tuohon yläkulmaan
laitoin sitten vielä nepparin.




sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Uusia juttuja!

Jouluprojekti tyhjensi ihanasti keskeneräisten pöydän. Yks vaippa jäi, jota en ehtinyt korjata, ja se taitaa odottaa edelleen korjausta. Siivosin sen vaan pöydältä johonkin enkä muista minne. Nyt on uusia juttuja. Vadelma saa mekon kunhan vähän kasvaa. Kaavana Birdie birdie (Ottobre 1/15).







Lisäksi oon tehnyt housut vanhasta rokkipaidasta. Pohjana joku Ottobren perushousukaava, johon muokkasin noi taskut fb:n ompeluryhmässä olleesta ohjeesta.




Lisää housuja, jotka tosin tein jo aiemmin syksyllä. Pinkeissä ja viiksipöksyissä kaavana Ottobren Sweet Winter (6/14). Irvistelijäryppyleggarit myös Ottobresta, numeroa ei muista. Pixie-myssy samasta numerosta kuin Sweet Winter. Myssyn vuori merinovillaa, päällinen velouria. Pinkki setti meni lahjaksi Vadelman pikkuserkulle.








Metsän karkelot -tunika meni kummitytölle joulupakettiin. Kaava Ottobresta, varmaan 6/14, mutta en oo ihan varma. Vadelma yrittää parhaillaan nukahtaa lehden kanssa samassa huoneessa, joten en mene tarkistamaan...



Taskuvaippaa kasvavalle pepulle ja tablettipussi muovikassista. Fb:n ompeluryhmässä haastettiin ompelemaan jotain muovikassista. Vaipan kaava on piirretty jostain vanhasta kumpparikuolleesta yksilöstä.



Juhlalaukku vanhojentansseihin. Kaava on kirjasta Making Vintage Bags, josta oon kertonut jo aiemmin. Tanssijalla on samasta kullanvärisestä satiinista mekko.



Tämänkin oon tehnyt joskus viime vuonna jo. Leijonahaalari pienelle Vadelma-leijonalle, joka on oppinut murisemaan kuin oikea leijona! Kaava Ottobresta, mutta edellämainitusta syystä en nyt tiedä mistä numerosta. Ihastuttava kangas on Murun tuotantoa. Tein myös Vadelman suunpyyhkimislappuja, koska se syö nykyään muutakin kuin maitoa ja Sotkee.





keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Jouluprojekti, osa 10

Viimeistelin toisenkin vuoritetun haalarin. Tää on kokoa 74 cm, joten joskus keväällä kesällä sitten käytössä. Kaavana Ottobren Best Pals (4/2014) ja kankaat ovat Noshin ylläripussista. Nyt tein pitkät lahjeresorit, koska edellisessä haalarissa lahkeet jäivät äkkiä lyhyiksi (kuvassa resorit on käännetty). Kaavaa on muokattu hihan- ja lahkeensuiden sekä hupun osalta. Edelleen ylistän Kaavoista Viis -blogin haalariohjetta.


maanantai 8. joulukuuta 2014

Jouluprojekti, 8. osa

Tää on kyllä ollut valmis jonkin aikaa ja käytössäkin paljon, joten keskeneräisyys liittyy ihan vaan valokuvaamiseen ja bloggaamiseen. Ihana haalari Murun kankaasta. Kangasta ei ollut ihan tarpeeksi, joten hihat on valkeaa fleeceä ja vuori trikoota äidin varastoista. Kaavana on Ottobren (4/14) Best Pals -haalari, tosin alkuperäisessä ohjeessa ei taida olla resoria lahkeen- ja hihansuissa. Taisin muokata kaavaa muutenkin, huppua ainakin ja hihoja pidensin (liikaa). Lahkeet taas olis saaneet olla vähän pidemmätkin. Tää on niin kiva, että tekeillä on toinenkin, keskeneräisten pinossa tietysti. Tämä yksilö jäi juuri pieneksi. Kaavoista viis -blogissa on tosi hyvä ohje tällaisen vuoritetun haalarin tekemiseen.




torstai 10. heinäkuuta 2014

Söpöt puput

Tein kaverin vauvalle haalarin. Vauvan piti olla poika, mutta se osoittautuikin tytöksi, joten päätin irroitella kunnolla vaaleanpunaisella! Ohje on Ottobresta (6/2013) ja kangas Murun. Punainen resori Eurokankaasta. Sitä taidettiin myydä nimellä putkitrikoo, ei siis ole varsinaista resoria vaan vähän ohuempaa. Totesin sen resoria kätevämmäksi noiden neppareiden kanssa, kun mulla ei tahdo nepparit pysyä noissa kanteissa kiinni kun resorin kanssa tulee niin paksua. Pahoittelen kännykkäkuvien laatua. Haalarin viimeistelin automatkalla kaverin luokse, eikä kunnon kameraa tietenkään ollut mukana :) Lisäksi bloggerissa ei pysty näköjään kääntämään noita kuvia, ja se laittaa ne väärinpäin, vaikka ihan takuulla äsken käänsin ne oikein ja tallensin kuvankäsittelyohjelmassa. Plääh. Vähän aivojumppaa lukijoille.



Ja vaaleanpunaisella jatketaan. Pikkusisko sai nimipäivälahjaksi huivin. Oon tehnyt tän joskus aikoja sitten, ja nyt löysin sen päättelemättömänä laatikosta. Mulla ei ole mitään hajua mitä lanka on tai mistä ohje on löydetty, mahdollisesti omasta päästä. Lanka on joka tapauksessa aivan ihanan sileää ja pehmeää, oliskohan jotain silkkivillaa. Tämäkään kuva ei näköjään käänny, kääntäkää päätänne.