Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste verhot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste verhot. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Railakas lauantai

Laiska bloggaaja täällä taas hei. Kesälomat on nyt reissailtu ja kaikki vapaapäivät menee jossain muualla kuin kotona. Nyt oon vihdoin jo toista päivää peräkkäin kotona. Lauantain vietimmekin varsin railakkaasti: J teki gradua ja mä tein verhoja! 


Täällä on asuttu kohta 4 kk ja olohuone sai vihdoin verhot. Tallinasta löytyi kangasta kahteen verhoon yhteensä 27 eurolla, varsin kohtuuhintaista. Kankaassa oli muistaakseni puolet pellavaa ja puolet jotain muuta. Vedin kolmesta kohtaa pystysuuntaan pari lankaa pois, jolloin verhoon tuli raitoja. Raidat ovat tosi huomaamattomat, mutta kuitenkin tykkään, että verhossa on jotain muutakin kuin pelkkää valkoista. Lankojen vetäminen oli kyllä aika hermoja raastavaa, mutta mullahan oli aikaa :)



Pari viikkoa sitten ompelin aiemmin esitellyn kirjan ohjeella pienen käsilaukun. Tarkoitus olis tehdä vielä reunoihin pienet kangaslenkit, jotta niihin saa tarpeen tullen pujotettua hihnan. Kaikki kankaat taas vaihteeksi äidin varastoista. Tässä käytin ekaa kertaa tollasia magneettinappeja, jotka ovat erittäin helppoja kiinnittää (ei tarvitse ommella lainkaan) ja toimivat mainiosti. Laukun läpän reunaan tuli ryppy, jonka ammattimaisesti peitin kukkasella.





Kesän alussa syntyi neulepaita, jonka malli on mainio. Ohje täältä ja lankana BC Garn Allino. En jaksa nyt kuvata sitä päälläni, varsinkin kun valokuvaaja yrittää parhaansa mukaan keskittyä siihen graduun.


Loppuun vielä vilautan kuvan pikkuveljen synttäreiltä, joihin äiti ja sisko taiteilivat Super Mario -kakun! Käsityötä tämäkin.


P.S. Edellisen viestin peitolle syntyi tällä viikolla pieni tyttö köllöttelemään!

torstai 2. joulukuuta 2010

Joulutunnelmissa

Hui, melkein kuukauden tauko blogissa. Tämän ajan olen lähinnä sairastellut flunssaani, joka tuntuu jatkuvan ikuisesti. Käsityöpuuhissa olen ollut ahkera, mutta koska toimin joulupukin apulaisena, en voi tuloksiani vielä täällä esitellä. Sen sijaan alla muutama kuva siitä, kuinka meidän kotiin tehtiin joulu!

Meillä ei juurikaan koristeita ole, joten päätin tehdä pienen parannuksen asiassa. Olisin halunnut ison katosta ripustettavan valkoisen tähden, jonka sisällä on lamppu, mutta voi kun ne on hankala kiinnittää. Ei oikein sovi meidän vuokrakämppään. Stockmannilla oli aika hyvä tarjonta, mutta niihin kai yleensä laitetaan tavallinen lamppu sisälle. Meillä ei kuitenkaan ole ylimääräisiä lamppupaikkoja. Toinen vaihtoehto on vetää tähden sisään sellainen pistorasiaan kytkettävä versio, mutta siihenhän tarvitsee kamalasti johtoa, enkä tykkää jatkojohdoistakaan, koska ne ovat rumia ja aina tiellä. Onneksi olin hetkeä aiemmin kulkenut kynttelikköhyllyn ohi, ja sieltä pääsi ostoskoriini tällainen siro ja sievä kynttelikkö.



Kynttelikön taakse piti tietysti ommella jouluverhot! Kuvan laidassa hölmöt paprikat alkavat saada väriä. Aika pieniä niistä tuli, kun päättivät vasta lokakuussa putkahtaa.

Enkelikello on lapsuuden suosikkijoulukoristeitani. Tämä tosin ei pidä ääntä. Enkä oikeastaan ymmärrä miksi tätä myytiin "enkelikellona", missä enkelit?

Kaverilta viime vuonna saadut kynttilät. Näitä poltellaan kyllä jo ennen joulua ja myös sen jälkeen.

Nämä ovat vanhoja joulukoristeita, muutama kuusi ovenkahvoissa ja lintu tiskikaapin ovessa.

Tykkään joulukalentereista. Partiolaisten joulukalenteri mulla on joka vuosi, ja nyt ostettiin myös Veikkauksen kalenteri, koska viime vuoden kalenterista voitimme rahat uuteen. Hyvä joulukalenteri on sellainen, jonka luukuista paljastuu jotain, joka täydentää kalenterin kuvaa, kuten tuossa partiolaisten kalenterissa. Tykkään myös karkista ja suklaasta, mutta totuus on, että joulukalenterisuklaat eivät yleensä ole kovin hyviä. Parempi ostaa suklaatit siis ihan erikseen.

Jokin aika sitten tein makkariin tällaisen lampun. Liimasin kaksi maitopurkkia yhteen, kiedoin päälle liima-vesi -seoksessa kastettua paperinarua ja annoin kuivua. Sisällä on sydänjouluvalot, joista on sydämet irroitettu, ja pelkät lamput jätetty. Johto kulkee uuteen katkaisijalla varustettuun jatkojohtoon, joka on mun suosikki, jos jatkojohtoja on pakko käyttää.

Viime perjantaina Heinolassa huoltoaseman pihalla näytti tältä!