Sivut

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

"The hat makes the woman, and the woman makes the hat!"

Otsikko on lainattu mun uudesta hattukirjasta, jonka sain eilen synttärilahjaksi :) Eteisen naulakon hylly on alkanut salakavalasti täyttyä erilaisista huiveista, ja kirjassa oli niin hauskoja ja erikoisia ideoita, että arvelen naulakon tilanteen pahenevan jatkossa. Ihana piristys muutoin rankkaan ja työntäyteiseen viikonloppuun...


Tulin Ruotsista viikko sitten, mutta kiirettä on pitänyt ja siksi reissussa valmistunut huivi pääsee blogiinkin vasta nyt. Ohje on omasta päästä. En muista aiemmin neuloneeni minkäänlaista patenttineuletta, ja päätin kokeilla. Seurasin ohjetta yhdestä kirjasta, mutta varmaan väärin, koska tää näyttää erilaiselta kuin kirjassa :) Sillä ei kuitenkaan ole väliä, koska lopputuloksessa ei ole mitään vikaa. Kuten jossain aiemmin kerroinkin, päätin tässä kokeilla myös helmien neulomista mukaan. Helmet piti pujottaa lankaan ennen neuleen aloittamista, ja kohtasin vähän kärsivällisyysongelmia siinä puuhassa. Ensimmäinen ongelmahan on saada lanka pujotettua sellaiseen neulaan, joka on riittävän ohut mahtuakseen helmen läpi. Seuraava ongelma on pujottaa 200-300 helmeä lankaan kun helmet pyörivät pöydällä ja tippuvat lattialle (maton koloissa niitä on varmaan edelleen). Pujotin ensin puolet, neuloin ne, katkaisin langan ja pujotin sen jälkeen loput.

Lanka on ohutta Pirkkalankaa (kts. edellinen kirjoitus). Ostin noita kullanhohtoisia helmiä, koska ne olivat sopivan kokoisia: tarpeeksi pieniä helmiä riittävän suurella reiällä, jotta langan mahtuu pujottamaan helmen läpi. Kotona mietin, että mitä mä nyt tän värisillä helmillä teen, kunnes ne sattuivat pöydälle vihreän langan viereen. Lopputulos on mun mielestä aika onnistunut: hitunen jotain ylellisyyden tapaista muuten niin arkiseen huiviin.

Tämän jälkeen puikoille on päässyt lahjahuivi ja kalapipo, niistä juttua mahdollisesti jo ensi viikolla.

2 kommenttia:

  1. Hieno huivi! Itelläni ei olisi varmaan ikinä kärsivällisyys riittänyt noin monen helmen pujotteluun!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Turhauttavinta oli ehkä laskea oikea määrä helmiä. Tajusin tietenkin vasta lopuksi, ettei sillä ole väliä kuinka monta helmeä sinne pujottaa, voihan ne ylimääräiset jättää käyttämättä :)

    VastaaPoista