Sivut

torstai 7. lokakuuta 2010

Muovikassiaskarteluja

Oon säästellyt jo jonkin aikaa kivannäköisiä muovikasseja tarkoituksena silittää ne ja askarrella jotain kivaa. Selkeä ohje muovikassin silittämiseen löytyy täältä. Toi tekniikka ei ihan täysin mulla toiminut, mutta sainpahan jotain sentään aikaan. Homma oli aika turhauttavaa, koska kaikki muovikassit ei silittyneetkään samalla tavalla ja sitten ommellessa huomasin, että jotkut eivät olleet sulaneet lainkaan :S Saattaa siis mennä hetki ennen kuin ryhdyn puuhaan uudestaan.


Meidän eteisen hylly kaipaa järjestystä, koska mulla alkaa olla aika monta huivia ja pipoa, joita kuitenkin käytän kaikkia. Ideana oli tehdä hyllyyn muovikasseista "tilkkutyönä" iso kassi, johon huivit ja pipot mahtuisivat, koska tällä hetkellä ne roikkuvat ja lojuvat missä sattuu (yleensä lattialla). Kassi on koottu neliöistä, jotka ompelin siksakilla yhteen. Yläreunassa on keittiön verhokankaan jämistä tuollainen reunus, joka tekee reunasta vähän siistimmän ja toivottavasti myös kestävämmän. Alemmassa kuvassa yläreunan kohdalla näkyy, kuinka ompelukone alkaa selvästi dementoitumaan. Se näet välillä unohtaa kuinka siksakkia ommellaan ja tekee ihmeellisiä suttuja :S



Ajattelin, että tästä saisi hienot "ennen" ja "jälkeen"-kuvat. Kun yhdistelin kuvia, totesin, että tästä tulee pikemminkin "etsi 5 eroa" -tehtävä. Tuntui kuitenkin siltä, että tehtävästä tulisi turhan hankala, joten piirsin kuvaan vielä muutaman vinkin :) Rullaa sivua alaspäin, ja näet oikeat vastaukset!


Oikeat vastaukset: 
* Ylähyllyltä on raivattu pipot ja huivit pois uuteen kassiin ja jäljellä ovat lapaset siistissä rivissä (saa nähdä kuinka kauan).
* Myös alahyllyltä ja lattialta pipot ja huivit on siivottu kassiin.
* Lenkkivaatteet roikkuvat naulassa ja muut takit henkarilla! Uusi muovikassikassi pääsi roikkumaan tankoon. Valkea muovikori jäi ehkä vähän kurjasti muovikassikassin alle. Korissa säilytetään avaimia, aurinkolaseja, bussikorttia ym. sälää, jota tarvitsee jatkuvasti, joten saa nähdä toimiiko tuo, vai pitääkö vielä vähän järjestellä.

3 kommenttia:

  1. Ihan ältsin hieno! Tuliko sulattamisesta kauhea käry? Se mua eniten mietityttää :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Haju muakin pelotti, mut ei tullu mitään. Pidin varmuuden vuoksi ikkunaa auki, mutta mun nenä ei ainakaan haistanu palavaa muovia. Tai sitten olin huomaamattani haistellu sitä jo jonkin aikaa, enkä enää tajunnu :)

    VastaaPoista